Käsityörintamallakin olen saanut jotain aikaiseksi. Virkkasin salomoninsolmuilla mohairhuivin, se kun on mukavan kevyt ottaa mukaan, se valmistuu ihan melkein itsestään. Samassa kuvassa aiemmin mainitsemani apilahuivi.1392590.jpg

Minä olen kova hamstraamaan lankoja mutta on se näköjään tarttunut mieheenkin. Hiihtolomalla hän toi kauppareissulla neljä kerää 7- veljestä, ois ostanu enemmänkin mutta kaupassa ei ollut. Ja viime viikolla tuli pari harmaata kerää. Kun kysyn että miks, onhan täällä tupa piukassa lankoja, niin totes vaan että oli tarjouksessa, voin tehdä hänelle niistä sukkia. No yhdet olen saanut valmiiksi.1392598.jpg

Viime viikolla ilmestyneestä Novitan kesänumerosta aloin kutoa itselle puuvillatoppia Suvi- langasta. On ihmisluonto vaan merkillinen, heti kun aurinko vähän näyttäytyy, pitää kaivaa puuvillalangat esille ja värkätä kesähepeneitä. Tietysti hyvä niin, ovat sit valmiina kun helteet alkaa.1392602.jpg