Viikko taas vierähtänyt ,ettei oikein mitään kerinnyt tekemään. Niinkuin vanha sanonta kuuluu, aika kuluu aatellessa päivät päätä käännellessä. Onneksi kevät rupee oleen parhaimmillaan, paitsi toi kellon siirto vaikuttaa, että kuljen unessa puoliin päiviin asti. Keille siittäkin mahtaa olla hyötyä. Pari valmista huivia on esittää, varmaan vielä tulee niidenkin käyttöilmat. Tuo ruskea on Princess Mohairia 50g, hain viime syksynä Riksusta Asadon aarteista. Turkoosi on kirpparilta kans Novitan Claudia 100g. Pituutta niillä on 160 cm + hapsut ja virkkuu on salomoninsolmua.

1477634.jpg

Keskeneräisiä voisin kanssa esittää. Nämä on viime kesästä asti olleet työn alla, pari kierrosta tulee silloin tällöin tehtyä. En tiedä mikä niissä tökkii, voi olla tuo lankojen ohuus. Villatakkilanka on Gedifra easy softia, jossa on mohairia, polyamidia ja kashmiria, 25 g. n kerä ja ihan sikakallista. Mutta 150g pitäisi riittää jakkuun. Pöytäliinasta puuttuu jotain 10 kerrosta. Malli viime ksän Diana- lehdestä.

1477675.jpg

1477677.jpg

Vielä yksi keskeneräinen joka luultavasti valmistuu näistä ensimmäiseksi. Malli on Ullaneuleen Lumiruusu. Ihan mukava tehdä, pystyy samalla katsomaan telkkariakin. Lanka on kirpparilta, villaa se on mutta en tiedä merkkiä. Tuon kerän olen jo tehnyt, taisi olla Lostia katsellessa. En niin enää tykkää siittä sarjasta niinkuin alussa, se on välillä aivan outo.

1477708.jpg